torstai 11. kesäkuuta 2015

Työryhmä esittäytyy, osa 7: Rizzo & Frenchy

RIZZO

Olen Terja Vaaranmaa ja esitän musikaalissamme Rizzon roolia. Opiskelen Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa musiikkipainotteisella linjalla kulttuurituottajaksi. Innostuin musikaaleista ensimmäisenä opiskeluvuotenani, kun näin opintolinjamme opiskelijoiden tuottaman ja esittämän Rocky Horror Shown. Sen jälkeen musikaalit veivät mukanaan. Ensimmäisenä Fame, sitten ryhmämme oma tuotos Casino ja viimeisimpänä Chicago, jossa pääsin esittämään Velman roolia.Nämä projektit ovat antaneet minulle niin paljon, etten epäillyt hetkeäkään, kun tuli tilaisuus hakea mukaan Greaseen. Ja onneksi hain! On ilo työskennellä näin  lahjakkaassa ja motivoituneessa porukassa, naurua ja loistavaa ryhmähenkeä unohtamatta.


Roolihahmoni Rizzo on Pinkkien Mimmien sarkastinen ja särmikäs johtohahmo. Hän on oman aikansa kapinallinen, joka ei suostu nöyrtymään naiselle asetettuihin normeihin ja vaatimuksiin. Rizzon rooli on mielenkiintoinen, monipuolinen ja haastava. Greasessa minulle uutta haastetta tuo myös se, että esitykset ovat ulkona. Se tuo musikaaliin aivan uusia ulottuvuuksia.


Fiilikset ovat korkealla, odotan esityksiä jo innolla. Pian zaivataan!




FRENCHY     

Mä oon Mirella Jalonen, 20-vuotias tytöntyllerö Ilmajoelta. Suurimman osan elämästäni olen kilpaillut kilpatanssissa, mutta aina haaveillut näyttelijän urasta. Nyt eteen tuli uusi suuri haaste päästessä tekemään Grease-musikaalia aivan mielettömän huikealle estradille!

Minulle siunaantui ihanan, höpsön ja hullunkurisen Frenchyn rooli, joka on yksi Pinkkien Mimmien jäsenistä. Frenchyyn ja hänen toilailuihinsa on helppo samaistua ja Grease-matkan varrella olen kokoajan vain enemmän ja enemmän löytänyt persoonistamme yhtäläisyyksiä! Frenchy on tilanteessa, missä monet nuoret kamppailevat: Mitä mä elämältäni haluan? Siinä on suuri kysymys, mihin ei löydy vastausta muutakuin kokeilemalla.


Katsotaan mihin Frenchy lopulta päätyy, nähdäänhän Ooppera-areenalla!


- Terja & Mirella 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti