perjantai 29. toukokuuta 2015

Kulisseissa kuhisee, osa 2: Lavastajat esittäytyy

Moikka!
Olemme ryhmä opiskelijoita Sedu Ilmajoki Pappilantieltä, ja vastaamme Grease-musikaalin lavastuksesta. Lavasteiden takana häärivät ensimmäisen vuoden sisustus- ja tila-artesaaniopiskelijat Jermu-Veikko Vuolle ja Johanna Ahola, sekä toisen vuoden erikoismaalaus- ja pintaopiskelijat Elina Viitala, Sanna Hautala, Annukka Ylinen ja Maria Peltomaa.

Aiempaa kokemusta lavasteiden suunnittelusta tai rakentamisesta ei ollut meistä kenelläkään, kun projekti käynnistyi. Sukelsimme 50-luvun ja Greasen maailmaan; tutustuimme musikaalin käsikirjoitukseen, sekä myös Grease-elokuvaan. Yhteisissä palavereissa ohjaajan ja tuottajien kanssa syntyi paljon ideoita, ja suunnitelmat alkoivat pikkuhiljaa hahmottua. Saimme avuksemme pohjapiirros- ja pienoismallikuvia rakenteilla olevasta näyttämöstä. Näiden tietojen ja ajatuksien pohjalta aloitimme suunnittelutyön sekä myös tarpeiston kartoittamisen.


















Alkuvaiheen suunnittelussa olimme mukana kaikki. Johanna lensi opiskelijavaihtoon Italiaan, ja me muut aloimme suunnitelmien pohjalta maalaustöihin. Musiikkijuhlien Ari Hakoniemi toimitti meille koululle suuria vanerilevyjä, joista lavasteet pääasiassa rakentuivat. Lisäksi Elina, Jermu-Veikko, Maria ja Sanna kävivät maalaamassa Ilmajoen musiikkijuhlien Ooppera-areenan, joka toimii myös Grease-musikaalin näyttämönä. Areenan maalauksessa riitti hommaa mutta se antoi mukavan hengähdystauon lavastetöistä.

Kaiken kaikkiaan olemme kokeneet lavastusprojektin haastavana, mutta mielenkiintoisena kokemuksena. Olemme iloisia että tällainen tilaisuus tarjottiin meille, toista vastaavanlaista ei tule ihan joka päivä vastaan. Parasta työssä on ollut hyvän työporukan lisäksi itse aihe, Grease-lavasteet ovat värikkäitä, nuorekkaita ja hauskoja. On ollut kiva saada vapaat kädet suunnitteluun, ja päästä toden teolla käyttämään omaa luovuutta. Grease on opettanut meille yhteistyö- ja organisointitaitoja, sopeutumista ja sinnikkyyttä. 
Kiitos kun olemme saaneet olla mukana!
Terveisin, Maria, Elina, Annukka, Sanna, Jermu-veikko & Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti