perjantai 29. toukokuuta 2015

Kulisseissa kuhisee, osa 2: Lavastajat esittäytyy

Moikka!
Olemme ryhmä opiskelijoita Sedu Ilmajoki Pappilantieltä, ja vastaamme Grease-musikaalin lavastuksesta. Lavasteiden takana häärivät ensimmäisen vuoden sisustus- ja tila-artesaaniopiskelijat Jermu-Veikko Vuolle ja Johanna Ahola, sekä toisen vuoden erikoismaalaus- ja pintaopiskelijat Elina Viitala, Sanna Hautala, Annukka Ylinen ja Maria Peltomaa.

Aiempaa kokemusta lavasteiden suunnittelusta tai rakentamisesta ei ollut meistä kenelläkään, kun projekti käynnistyi. Sukelsimme 50-luvun ja Greasen maailmaan; tutustuimme musikaalin käsikirjoitukseen, sekä myös Grease-elokuvaan. Yhteisissä palavereissa ohjaajan ja tuottajien kanssa syntyi paljon ideoita, ja suunnitelmat alkoivat pikkuhiljaa hahmottua. Saimme avuksemme pohjapiirros- ja pienoismallikuvia rakenteilla olevasta näyttämöstä. Näiden tietojen ja ajatuksien pohjalta aloitimme suunnittelutyön sekä myös tarpeiston kartoittamisen.


















Alkuvaiheen suunnittelussa olimme mukana kaikki. Johanna lensi opiskelijavaihtoon Italiaan, ja me muut aloimme suunnitelmien pohjalta maalaustöihin. Musiikkijuhlien Ari Hakoniemi toimitti meille koululle suuria vanerilevyjä, joista lavasteet pääasiassa rakentuivat. Lisäksi Elina, Jermu-Veikko, Maria ja Sanna kävivät maalaamassa Ilmajoen musiikkijuhlien Ooppera-areenan, joka toimii myös Grease-musikaalin näyttämönä. Areenan maalauksessa riitti hommaa mutta se antoi mukavan hengähdystauon lavastetöistä.

Kaiken kaikkiaan olemme kokeneet lavastusprojektin haastavana, mutta mielenkiintoisena kokemuksena. Olemme iloisia että tällainen tilaisuus tarjottiin meille, toista vastaavanlaista ei tule ihan joka päivä vastaan. Parasta työssä on ollut hyvän työporukan lisäksi itse aihe, Grease-lavasteet ovat värikkäitä, nuorekkaita ja hauskoja. On ollut kiva saada vapaat kädet suunnitteluun, ja päästä toden teolla käyttämään omaa luovuutta. Grease on opettanut meille yhteistyö- ja organisointitaitoja, sopeutumista ja sinnikkyyttä. 
Kiitos kun olemme saaneet olla mukana!
Terveisin, Maria, Elina, Annukka, Sanna, Jermu-veikko & Johanna

perjantai 22. toukokuuta 2015

Työryhmä esittäytyy, osa 5: Pääesiintyjä Aleksi Yli-Sissala

Morjens! Olen Yli-Sissalan Aleksi ja olen kotoisin Alajärven keisarikunnasta. Musikaaliin päädyin mukaan Etelä-Pohjanmaan opiston rytmilinjan kautta eli tilaisuus osallistua tuli opintojeni mukana.

Musikaalissa tehtäväni on puhaltaa henkeä Daniel "Danny" Zukon rooliin. Danny on Burger palatsin poikien johtajahahmo ja kulmakunnan kovin kolli. Danny on musikaalin tapahtumahetkellä eräänlaisessa murrostilassa rakkauden ja imagon välissä, mikä tekee Dannyn roolista hyvin mielenkiintoisen. Hän tasapainoilee jatkuvasti vanhan ja uuden välimaastossa, eikä nuoruuteen kuuluva tunteiden vuoristorata tee elämästä ollenkaan helpompaa.

Olen ollut tekemisissä musiikin kanssa jo pitkään ja esiintynyt jo melko nuoresta asti erilaisissa tapahtumissa laulaen ja soittaen erilaisilla kokoonpanoilla. Teatteripuolella olen taas esimerkiksi näytellyt musiikkinäytelmissä kahtena kesänä Halkosaaren kesäteatterissa.

Haastavinta musikaalissa tähän mennessä on ollut minulle ehdottomasti tanssin, laulun ja roolin yhdistäminen. Vaikka ne erikseen jotenkin onnistuvatkin, on niiden yhdistäminen täysin eri meininkiä, mutta vaikeudethan on tehty voitettaviksi, eiks jee?! 

Vaikka tuleva kesä vähän jännittääkin, odotan kuitenkin innolla esityksiä ja sitä, että saamme esittää yleisölle sen, minkä eteen olemme tehneet niin paljon töitä. On sitä paitsi aivan mahtavaa tehdä töitä näin hienon porukan kanssa! Ryhmähenki on loistava ja energiaa piisaa. En pysty keksimään parempaa tapaa loikata musikaalien ihmeelliseen maailmaan, kuin tämän työryhmän kanssa!


Tällaisin tunnelmin siis kesää odottelee Alex. Ei muutakun shake, rock & roll ja toivottavasti nähdään kesällä, tsau!  

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kumppanit kehiin, osa 2: Ilmajoen Namitupa

Elämyksillä elämästä makeampaa!


Grease-musikaalin tuottajat vierailivat Ilmajoen Namituvalla ja pääsivät tutustumaan karamellin valmistukseen ja sen historiaan.

Namitupa on Ilmajoella sijaitseva karamellitehdas, joka valmistaa kovia sokerimakeisia. Namituvalla karamellileipureiden työ on perinteistä, käsityöosaamiseen perustuvaa pienteollisuutta, johon voi tutustua tehtaanmyymälän lasiseinän läpi. Namitupa ei ole pelkästään perheyritys, vaan työllistää myös ulkopuolisia työntekijöitä, etenkin parhaillaan käynnissä olevaan sesonkiaikaan. Namitupa ei ole ainoastaan Ilmajokisten vierailun kohde, vaan siellä käy paljon väkeä ympäri Suomea.

Namituvan elämystarjontaan kuuluu paitsi makuelämykset, niin myös Kiva Päivä – ohjelmapalvelut, joka järjestää erilaisia elämysaktiviteetteja kaikenlaisille ja -kokoisille ryhmille. Aktiviteetteja ovat esimerkiksi ryhmätyönä karamellin leivonta, vesisuihkun päällä Flyboardilla lento, laskeutuminen köysillä syvälle Pirunpesään, jokiristeily luxus-veneellä. Ryhmiä käy päivittäin, kiireellisimpinä päivinä jopa kymmenen! Myös Grease-musikaalin VIP-risteily järjestetään hienossa jokimiljöössä Jaakko Ilkka – jokilautalla yhteistyössä Namituvan kanssa! (Lisätietoja VIP-risteilystä täältä)

Tuottajat vierailivat Namituvalla ja pääsivät tutustumaan karamellin valmistuksen vaiheisiin. Karkkitaikina, joka koostuu sokerista, vedestä ja tärkkelyssiirapista keitetään tulella. Kun massa on valmista, lisätään karkkeihin vielä haluttu väri ja maku. Sitten vain muotoilemaan! Muotoilun jälkeen karamellit jäähdytetään jäähdytyshyrrällä noin 10min. Karkkitaikinaa voidaan kerralla valmistaa jopa 22 kiloa.

Karkin valmistus vaatii tekijältään hyvää näppituntumaa sokerin käsittelyssä. Polkakaramellin valmistuksessa sanotaan, että vasta, kun on muotoillut 300 000 kpl karamellitankoa, on ammattilainen ja osaa lukea ja käsitellä sokeria vaikka silmät kiinni. 300 000 kpl karamellitankoa vastaa noin 1500 kg sokeria!

Tuottaja fiiliksissä tehtaan puolella!!
Polkakaramellin valmistusta




















Polkakaramellin lisäksi salmiakki on toinen Namituvan suosituimmista mauista. Uusia makuja kehitellään vaihtelevasti noin pari makua vuodessa. Usein uusien makujen kehittely lähtee asiakkaiden toiveiden pohjalta. Uutuuskaramellien nimiä ideoidaan koko työyhteisön voimin. Tänä vuonna on tulossa uutuusmakuna HIRMU HÄJY – chilikaramelli. Uutta karkkia etsivälle Namituvalla suositellaan veriappelsiinisalmiakkia tai mangosalmiakkia.
Tuottajat herkuttelemassa Namituvan pihalla!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Kumppanit kehiin, osa 1: Ilmajoen Musiikkijuhlat


Vuosi sitten Ilmajoen Musiikkijuhlat sai kuulla ideasta Grease-musikaali Ooppera-areenalle. Otimme esitetyn idean innolla vastaan. Ajatuksissamme on jo pitemmän aikaa muhinut yhteistyöhalukkuus nuorten saralla ja  myös osoittaa, että Ooppera-areena ulkoilmalavoineen soveltuu myös muuhunkin kuin ooppera- ja konserttilavaksi. Ooppera-areenan välittömässä läheisyydessä on kahvila-ja ravintolapisteet, lipunmyyntikojut sekä hyvät paikoitusalueet suuremmillekin väkimäärille. Ooppera-areenan katsomo vetää huikeat 1300 henkeä katettuun, nousevaan katsomoon. Kesäinen luonto, kyönjoen rantamaiset antaa komiat puitteet ja mahdollisuuden toteuttaa ohjauksellisesti jotain sellaista mitä sisätiloissa ei pysty kuin kuvittelemaan.

Ilmajoen Ooppera-areena

Tasan kuukauden päästä 5.6. alkaa Ilmajoen Musiikkijuhlien 40 juhlavuosi ja Elämälle- ooppera Oskar Merikannosta. Kymmenen päivän aikana kuullaan ja nähdään oopperan lisäksi huikeita konsertteja kuten mm. Karita Mattilaa. Sunnuntaina 14.6. Elämälle-oopperan ja illan viimeisen Marit ja Mikot- juhlakonsertin jälkeen lava onkin valmis ottamaan GREASEN vastaan. Toivomme kesästä lämmintä, aurinkoista ja huikaisevan elämyksellistä meille kaikille!

Katsomo

Lava rakentuu

torstai 7. toukokuuta 2015

Työryhmä esittäytyy, osa 4: Musiikin ohjaaja Satumaa Veikkola

Hei!

Olen Satumaa Veikkola, Seinäjoella asustava muusikko ja CVT laulunopettaja. Tällä hetkellä toimin Etelä-Pohjanmaan Opistolla Rytmilinjan vastaavana opettajana. Toimin Grease-musikaalissa musiikin ohjaajana. Vastaan taiteellisesti kaikista musiikillisista päätöksistä, soololaulajien, kuorojen ja yhtyeen harjoittamisesta. Viime kesänä sain puhelun, jossa minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla Rytmilinjan vastaavaksi opettajaksi ja myös Grease-musikaalin musiikin ohjaajaksi. Ja sitten vain päätin lähteä mukaan tähän seikkailuun!

Olen ollut monissa produktioissa mukana, toisissa esiintymässä, toisissa erilaisissa taustarooleissa. Pääosin olen kuitenkin toiminut juuri laulunopettajana ja musiikin ohjaajana eri musikaaleissa ja samaa työtä teen Greasessa nytkin. Suurimmat erot (Greasen ja aikaisempien produktioiden) työhön tulevat siitä, missä organisaatiossa/koulussa produktio toteutetaan (millaiset työrutiinit siellä on) sekä keiden kanssa tehdään yhteistyötä. Greasessa olen iloisessa asemassa, sillä tunsin musikaalin ohjaajan Kimmon ja Nooran ennestään, sillä olimme jo kerran työskennelleet yhdessä SeAmkin Fame musikaalissa.


Greasen musikaalui harjoitteluvaiheessa koen haasteena suhteellisen lyhyen intensiivisen treenijakson ja kuoroharmonioiden saamisen laulajien selkärankaan lyhyessä ajassa. Rikkautena on kuitenkin joukko nuoria ja innokkaita nuoria, joiden edistymistä ja tekemistä on ilo todistaa. Uskon että Greasesta on tulossa todella hyvätasoinen nuorten toteuttama produktio. Tämä suhteellisen suuri nuorten ensemble on itse asiassa aika spesiaalia.

Grease-musikaalissa on parasta työ nuorten esiintyjien ja hyvien työtovereiden kanssa sekä hauska 50-luvun musiikki. Odotan että Greasesta tulisi hyvä ja suuri oppimiskokemus nuorille esiintyjille ja että esityksestä tulee todella laadukas ja viihdyttävä katselukokemus. Mukana on todella hyviä nuoria esiintyjiä, joten odotan, että esityksessä kuullaan upeita nuoria laulajia, tanssijoita ja näyttelijöitä.

Grease rokkaa lähellä sun nokkaa, tuu kattoon kun meidän jengi pokkaa!

- Satumaa