tiistai 24. maaliskuuta 2015

Työryhmä esittäytyy, osa 1: Koreografi Noora Kolanen


Olen Noora Kolanen ja olen Grease-musikaalin koreografi. Olen ollut mukana tässä produktiossa jo suunnitteluvaiheessa eli keväällä 2014, kun aloimme E-P opistolla nuorten rock-musikaalia ideoimaan. Olen aikaisemmin tehnyt koreografiaa useisiin musikaaleihin, mm. Kullervo, Rocky Horror Show, Fame ja Chicago. Musikaalit ovat intohimoni ja olen tehnyt kymmeniä yksittäisiä musikaalinumeroita aikoinaan Viking Linen laivoille show-esityksiin. Grease-musikaali on yksi kaikkien aikojen suosikeistani ja on mahtavaa päästä tekemään tätä!!

Grease-musikaalissa koko taiteellinen ydintyöryhmä (ohjaaja, koreografi ja musiikin ohjaaja) tekevät tiivistä yhteistyötä aina castingista harjoitusten aikataulujen suunnittelemiseen. Kaikkien kolmen työ vaikuttaa toisiinsa, joten suunnitteluvaiheen tiivis yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Haasteena tässä tulee olemaan tiukka aikataulu, mutta hyvällä suunnittelulla saamme tälläkin aikataululla valmiin ja hyvin harjoitellun esityksen kesäkuuksi!

Grease-musikaalin tekee erityiseksi se, että tämä kokoaa yhteen ison joukon lahjakkaita nuoria niin maakunnasta kuin maakunnan rajojen ulkopuoleltakin. Mukana on valovoimaisia nuoria, joita yhdistää into ja halu tehdä tästä unohtumaton esitys. Toinen erityinen juttu on, että tällainen broadway-klassikko tuodaan upealle ulkoilmanäyttämölle. Iso ensemble tuo lavalle näyttävyyttä ja kuuluvuutta, eikä tämä porukka jätä ketään kylmäksi viileänäkään kesäiltana!


Kesäkuussa ooppera-areena räjähtää rockin räimeestä!

=) Noora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti